Jospa tämä systeemi ei tänään kaatuisi. Maanantaina nimittäin kirjoittelin tämän suurin piirtein saman tekstin juuri kun palvelin kaatui ja hukkasi minun tekstini jonnekin avaruuteen.

Lomat on siis pidetty ja työtkin on jo taas hyvällä mallilla.

Viime maanantaina lähdimme aamulla Frankfurtin kautta Roomaan Lufthansan lennoilla. Matka sujui hyvin ja kello 14 olimme perillä. Taksilla isäntäväen luokse ja sitten asetuimme taloksi. Isäntäväki oli valitettavasti niin influenssan kourissa, että kunnolla tapasimme heidät vasta perjantaina aamupäivällä, kun iltapäivällä jo lähdimme takaisin. Saimme käyttöömme aivan ihanan vierashuoneen, jonka parvella esikoinen viihtyi viikon ja minä nuorempien kanssa asustin alaosaa. Niin, asuimme siis Villa Lantessa, jossa naapurimme työskentelee vielä ainakin yli vuoden. Meiltä oli aivan upea näköala yli Rooman. Kävimme aina aamuisin terassilla tarkistamassa lämpötilan ja ihailemassa maisemia.

Päivät kuluivat kaupunkia kierrellessä. Vatikaanissa käytiin tietysti, mutta Pietarinkirkon jonot eivät kiehtoneet poikia, kuten eivät tällä kertaa oikein muutkaan nähtävyydet, joten tutustuimme kaupunkiin pääasiassa kauppojen näkökulmasta. Kävimme tietysti myös Colosseumilla ja Forum Romanumin raunioilla. Lämpöä Roomassa oli jo lähes 20 astetta päivisin. Illalla kyllä tuli kylmä, kun aurinko laski. Päivisin oli hauska katsella, kun paikalliset kulkivat vielä turkeissa ja me turistit hikoilimme kevättakkiemme kanssa.

Liikenne Roomassa on järkyttävää. Autoja on paljon ja skoottereita vielä monin verroin enemmän. Autot parkkeerataan siihen mistä kolo löytyy, ei väliä vaikka kyseessä olisi suojatie tai risteys. Eikä merkitse mitään myöskään se kumman kaistan puolelle autot parkkeerataan. Saattavat olla ihan sulassa sovussa niin, että joku auto välissä on toisin päin kuin muut ja Smartit mahtuivat poikittain pieniin koloihin. Meidän parkkipirkkojemme taivas! Kävellen kun liikkui, olivat tien ylitykset mielenkiintoisia. Ei muuta kun käsi pystyyn ja menoksi. Punaisia liikennevaloja ei kunnioita kukaan ja jonkun kulman takaa tulee aivan varmasti skootteri hirveää vauhtia. Hengissä selvittiin!

Toinen asia, joka meitä hieman hienossa kaupungissa häiritsi oli se, että siellä oli roskaista ja likaista. Monen muistomerkin juuret oli täynnä graffiteja ja kadut täynnä ruoan tähteitä ja lasinsirpaleita. Tietysti iso määrä ihmisiä tuottaa enemmän jätettä kuin täällä meillä, mutta silti. Jos kerran ihmiset ovat ylpeitä hienoista juuristaan ja upeista nähtävyyksistä, eikö olisi parempi yrittää pitää ympäristö siistinä.

Ruoka oli hyvää ja jäätelö Italialaiseen tapaan erinomaista. Ruoka oli mielestäni osittain edullisempaa kuin Suomessa, mutta esim. maitotuotteet olivat kalliimpia kuin meillä. Dieselpolttoaine oli 10 senttiä kalliimpaa kuin Suomessa, mutta Italiassa ei tunneta dieselveroa, joten pitkän päälle tulee siellä edullisemmaksi. Vaatteet ja sisustustavarat olivat mielestäni samoissa hinnoissa kuin Suomessakin. Kirjat olivat halvempia, tosin Italiassa näytti vallitsevan pokkarikulttuuri. Kovakantisia kirjoja oli melko vähän tarjolla. Itselleni toin kaksi kuvateosta Roomasta, kun valokuvat eivät kuitenkaan koskaan ole niin hyviä kuin kirjan kuvat.

Ja kun isäntäväki sairasti selvisi meille, miten upea omalääkärijärjestelmä Italiassa on. Ainakin toimii Roomassa. Ilmainen omalääkäri tulee kotikäynnille sairaan luo ja myös reseptilääkkeet ovat ilmaisia. Miten se menikään, että EU:ssa ovat asiat samalla tavalla? Tahtoo tännekin tuollaisen systeemin, eikä sitä marisevaa sairaanhoitajaa, jolle joutuu todistamaan jo puhelimessa olevansa sairas, että pääsee edes näkemään lääkärin...

Kun sitten olimme päivän mittaan kävelleet sellaiset 20 km, tuli uni iltaisin aina ihan houkuttelematta. Jo yhdeksän aikaan lapset olivat unessa ja minä heti perässä. Aamulla sitten olimmekin jo kymmenen maissa lähdössä liikkeelle. Rappusia tuli kuljettua oikein urakalla, kun Lante oli siellä kukkulalla. Illalla kun jalat olivat jo muutenkin kipeät, tuli sitten vielä kuntoiltua, kun kiipesimme ne rappuset ylös.

Loman aikana sain päätökseen Cainen kapinan. Oli merkillistä huomata, että vaikka kirja on kirjoitettu jo 50 vuotta sitten, miehet ovat samanlaisia aina vaan. Kapteeni, jota vastaan kapinoitiin, oli aivan kuin mieheni lähiesimies tällä hetkellä. Työnohjaus on huonoa, vastuun välttely erinomaista ja virheistä haukutaan aina muut. Mahtaisikohan tyyppi tunnistaa itsensä,  jos lukisi kirjan? Tuskin. Miesten taidot tuntuvat olevan sitä luokkaa, että kun ammattitaito loppuu niin huuto alkaa. Ja syyllinen pitää löytää jostain muualta kun oman haalarin sisältä.

Paluu Roomasta tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä. Lähtö myöhästyi 10 min, kun Sveitsin päällä oli ruuhkaa, Saksassa oltiin ilmassa 10 ylimääräistä minuuttia ruuhkan vuoksi ja koneen vaihto venyi kahteen ja puoleen tuntiin, kun kapteeni ei päässyt ajoissa paikalle. Silti olimme kotona vain 10 min myöhässä. Tosin Helsinki-Turku -väli kesti sitten normaalia pidempään, kun tien pinta oli aivan peilijäässä. Terveinä kuitenkin palasimme.

Miehelle poissaolomme teki hyvää. Torstaina jo saimme viestiä, että "kiva kun tulette kotiin, täällä on niin hiljaista." Oli kyllä kiva tullakin. Totesimme, että matkustaminen on mukavaa, mutta kyllä kotiinpaluu vie voiton kaikesta.

Nyt on tullut jo kudottuakin. Miehelle teen tällä hetkellä kynsikkäitä Virveltä syksyllä voitetuista alpakoista. Ajattelin niiden olevan ihanat hänen sairaisiin niveliinsä.

Mutta nyt täytyisi mennä käyttämään meidän perheen Daily-merkkistä astianpesukonetta. Sitä kun ei meillä tunnu muut käyttävän kuin minä. Eilen olin niin väsynyt, että tiskit jäivät pöydälle ja voin vakuuttaa, etteivät ole vähentyneet päivän aikana mihinkään....

Mukavaa loppuviikkoa!