Niin se viikko taas on mennyt. Koska mieheni on ollut lomalla koko viikon niitä lintuja jahtaamassa, on minulla ollut normaalia kiireempää. Välillä tuntuu, ettei huushollissa ole kuin haittaa siitä toisesta puoliskosta, mutta kun hän on poissa, huomaa miehenkin arvon. Meillä kun tuo ruoanlaitto kuuluu hänelle, niin jo se vie illasta ison osan pois, kun minä alan sitä töiden jälkeen tekemään enkä pääsekään valmiiseen pöytään.

Niinpä lupailemani suurempi lastenhuoneen siivouskin on jäänyt odottamaan aikaa parempaa ja ainakin huononpia kelejä. Sillä tällä viikolla on vielä ollut niin ihania ilmoja, että illalla on ollut pakko lähteä pyöräilemään tai vain istumaan pihalle virkkuun kanssa. Ja meni yksi ilta pihaa siivotessakin.

Keskiviikkona meidän ammattiyhdistyksen aluejärjestö järjesti kesäretken Kultarantaan. Vieressä jo yli 20 vuotta asuneena, paikka oli kuitenkin minulle uusi tuttavuus. Mutta millainen; aivan upea puistoalue ja ne kukat. Meidän mahtava oppaamme Pirkko Karmakoski osasi kertoa paikan historiasta ja kasveista todella innostavasti. Koska presidenttimme oli vasta edellisenä päivänä muuttanut takaisin Mäntyniemeen emme vielä päässeet varsinaiselle linnanpihalle vartionnin vuoksi, mutta kyllä ihanassa alapuutarhassa riitti aivan kyllikki katselemista ja ihailemista. Tunnin kierroksen jälkeen kävimme vielä Naantalissa kahvila Amandiessa kahvilla ja ihanilla leivonnaisilla. Ilta oli mukava ja oli mukava tavata kurssikavereita ja muita alamme ihmisiä. Kiitokset mukanaolleille!

Eilen sitten siippa haki pikkupojat mukaansa järvelle ja me olemme täällä viettäneet hyvin rauhallista aikaa esikoisen kanssa. Me molemmat nautimme lukemisesta ja pitkistä keskusteluista, joten meillä on kahdestaan välillä tosi mukavaa. Nyt olemme lähdössä kyläilemään ystävättereni luokse, joka lupaili istumista parvekkeella ja lasin viiniä, ah!

Huomenna saamme loppuperheen kotiin ja aloitamme jälleen uuden koulu- ja työviikon toivottavasti viikonlopusta virkistyneinä ja nauttineina.

Sinuhe muuten päättyi eilen illalla. Aivan upea teos! Ihmettelen todella miten Waltari on saanut niin intensiivisen ja todellisen tunnelman antiikin aikaan ja ollakseen kirjailija, joka ei ollut edes käynyt Egyptissä teoksen kirjoittaessaan. Olen kyllä todella tyytyväinen, etten ole joutunut teosta koskaan koulussa väkisin lukemaan, sillä mielestäni se todella tarvitsi jo elämänkokemusta ennenkuin siitä nauttii. Ja kirjan luettuani muistin,e ttä poikamme ovat saaneet ekan luokan opettajaltaan tuliaisiksi kuoriaiset, joten kyllä heillä pitäisi olla onni matkassa tässä elämässä, jos Kaptahia on uskominen. Aloitapas Punatukka teos vielä kerran, ensimmäisen sadan sivun jälkeen et malta lopettaa.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!