On sitten itseasiassa jo viikon kulunutkin. Meillä loma alkoi hyvin. Todistukset olivat loistavia: kahden nuoremman keskiarvo oli kahdeksan paikkeilla ja esikoisen lukuaineiden keskiarvo oli peräti 8,9. On siis entistä todennäköisempää, että IB-lukion ovet avautuvat hänelle syksyllä. Toisen nuoremmista pojista kevätjuhla oli jälleen niin herkistävä, kun kuudesluokkalaisilla vain on. Siihen tietyllä tavalla mielestäni päättyy lapsuus, koska tämän jälkeen vanhempia ei enää kutsuta koulun juhliin ja elämä muuttuu  muutenkin aikuismaisemmaksi. Tylsää, että jo tuossa iässä pitää muuttua isoksi! Minusta tuntuu, että omassa lapsuudessani sain olla lapi kauemmin kuin omani ovat saaneet. Tietysti minua herkisti sekin, että tiesin Titillä olevan esikoisensa siunaustilaisuuden samoihin aikoihin kuin meillä muilla oli iloiset kevätjuhlat. Hänen blogissaan olen käynyt lähes päivittäin toivottamassa voimia!

Omien juhlien jälkeen meidän oli aika siirtyä ystävättäreni tyttären ylioppilasjuhliin. Kaunis ylioppilas punaisessa iltapuvussaan ja mahtava todistus. Sillä paperilla kelpaa hakeutua jatko-opintoihin. Samalla muistin myös tytön kihlautumista, sillä emme olleet tavanneet koko alkuvuoden aikana.

Sitten on otettava vähän takapakkia! Olin sisareni kanssa naisten kuntovitosella sauvakävelemässä 8 km:n lenkin viikko ennen juhlia ja kyllä oli hauskaa. Iltapäivä meni kävellessä ja sitten Aurajoen rannassa picknickillä auringonpaisteessa. Sellaista omaa aikaa olin taas jo kaivannutkin.

Juhliin en hankkinut uutta mekkoa itselleni, koska ostin viime keväänä esikoisen rippijuhliin oikein kauniin vaalean kotelomekon. Heinäkuussa onnistuin tosin silittämään siihen reiän äitini syntymäpäiväjuhlilla, mutta onnekseni ystäväpiiriini kuuluu taitava ompelija. Hän osti pitsiä, jolla korjasi reiän ja tuunasi kukkakoristeen vielä toiseenkin kohtaan ja suoraan sanottuna, mekko on mielestäni parempi kuin alkuperäisenä. Siinä oli hyvä juhlia.

Sitten palataan taas juhlaviikonloppuun. Juhlien jälkeen kävimme katsomassa äitiäni, kun kotikulmillani oltiin ja sitten pääsimme avaamaa mökkeilykauden. Illalla mökille saavuttuamme, oli pakko laittaa sauna lämpiämään ja käydä nauttimassa kunnon löylyistä.  Sen jälkeen olinkin niin väsynyt, että siirryin nukkumaan ja pojat olivat pelanneet keittiössä  unoa vielä tunnin kauemmin.

Nyt on sitten viikko tehty töitä ja pojat ovat lomailleet. Elämä tuntuu ihan mukavalta ja helteet ovat hellineet. Huomenna nautimme erämessujen tunnelmasta Riihimäellä ja sitten mökkeilemme taas loppuviikonlopun.

Hyvää viikonloppua!