Miten aika voikin kulua tällaista vauhtia? Olen kirjoittanut viimeksi loppiaisena ja nyt mennään jo tammikuun viimeisiä päiviä.

Kiitos Punatukalle tunnustuksesta. Haluan jakaa sitä eteenpäin, mutta mietin vielä kenelle sen ojennan. Luen niin paljon blogeja, että valinta on vaikeaa.

Viime ajat ovat kuluneet erilaisissa koulujen esittelytilaisuuksissa. Toinen nuorimmista on menossa yläkouluun ensi syksynä ja esikoinen lukioon. Olen käynyt tutustumassa IB-lukioon ja yhteen yläkouluun, johon poikamme automaattisesti on menossa. Sekin homma on taas kolmessa vuodessa muuttunut. Esikoisen siirtyessä yläkouluun, koulu tuli asuinpaikan mukaan. Nyt koulu tulee alakoulun mukaan. Mikä on mielestäni ehdottomasti parempi järjestely, koska muuten meilläkin olisi aina jouduttu hakemaan kouluihin. Kukaan kun ei käy omassa koulupiirissämme koulua. Esikoinen on ollut tähän asti matematiikkaluokalla ja nuoremmat muuten vain pois omasta koulusta. Esikoisella on ollut kurssimuotoinen yläkoulu ja nyt tällä seuraavalla tulee olemaan perusmallinen koulu. Sittenpä näkee kumpi on parempi.

Tänään on ollut kunnon talvimyrsky, joka tosin melkein on jo muuttunut vetiseksi inhottavaksi loskaksi. Ei taida kunnon talvea tänne Länsi-Suomeen enää tulla, kun ei merikään jäädy. Avantoon olen päässyt pulahtamaan viimeksi sunnuntaina, mutta viikonloppua odotan kuin kuuta nousemaan, jospa itseni pääsisin kastamaan.

Meillä oli eilen yhden vanhan työpaikan sihteerien tapaaminen. Olimme koolla ensimmäisen kerran viiteen vuoteen kaikki neljä. Ja yksi toinen minun lisäksi ajatteli, että mehän olimme kuin Sinkkuelämän naiset, tosin Manhattan puuttui eikä sinkkuja ollut kuin yksi. Aika rientää, yhden ystäväni koira oli kuollut ja toisen kaksi lasta muuttaneet pois kotoa aivan hiljattain. Eli tietyllä tavalla uutta opeteltavaa on aina jokaisella. Toista ei ole hännänheiluttaja vastassa töistä tullessa ja toinen joutuu tottumaan siihen, etteivät lapset tule illalla kotiin syömään ja kertomaan päivän kuulumisia. Ajattelen varsinkin tätä ystävääni, jonka lapset muuttivat pois, kun sama on itselläkin vuosien kuluttua tiedossa. Vaikka täytyy myöntää, että joskus sekaiseen kotiin tullessa sitä toivoo, että lapset jo muuttaisivat. Olisi aikaa vain itselle. Sitten sitä tietysti taas toivoisi, että lapset olisivat kotona. Miksemme voi koskaan olla tyytyväisiä tähän nykyiseen hetkeen?

Käsityöt etenevät, äidin sukat ovat enää muutamaa kerrosta vajaat. Omaan jakkuun on jo toinenkin etukappale melkein valmis.

Kirjarintamalla on menossa Manuel Vicentin Matissen morsian. Erikoinen kirja, seksiä ja valheita, mutta ei videonauhaa. Kirjan luettuani täytyy alkaa tutkailla miltä näyttävät kirjassa mainitut teokset. Se täytyy myöntää, että lukemalla oppii aina jotain uutta. Lisäksi olen hehkuttanut uuden Koti ja Keittiö -lehden numeroa ja kauniita sisustuksia.

Mutta nyt alkaa House. Se pitää nähdä! Kirjoitellaan!