Nimittäin koulujen sisäänpääsytulokset. Vaikka opetusministeriön palvelin menikin jumiin, tuli perjantaina silti tieto, että esikoinen pääsi IB-lukioon eli juuri haluamaansa paikkaan. Äiti on täällä pyörinyt onnesta viikonlopun.

Muuten viikonloppu menikin sitten suurin piirtein p....elleen. Havaitsin nimittäin sen kauhean totuuden, etten mä mitään lääkitystäni voi lopettaa. Tähän asti on mennyt hyvin, mutta nyt kun olen vähentänyt annoksen n. viidennekseen ei se enää riitäkään. Viimeiset pari viikkoa on mennyt ahdistuksen vallassa. Kaikki asiat ovat olleet huonosti, olen suuttunut nopeammin kuin aikoihin, raivonnut miehelle ja lapsille ja kaiken huipuksi haukkunut vielä äitinikin. Joten nyt otetaan lusikka kauniiseen käteen ja nostetaan annosta olotilan parantamiseksi ja sen paremman olon vakiinnuttamiseksi. Miksi ihmeessä kärsisin noista kurjista oloista, kun elämä voi olla elämisen arvoista ilman kiukuttelua?

Sain sentään viikonloppuna vähän kudottua villatakkiani, vaikka käsityötkin ovat olleet taas pannassa monta iltaa. Homma lopahti lauantaina siihen, etten ollut huomannut ottaa mökille lisälankaa mukaan ja se kerä tuli neulottua.

Pojat kävivät ongella ja toivat molemmilla kerroilla muutaman pienen kalan näytille, jotka sitten juhlallisesti haudattiin marjapensaita lannoittamaan. Oli erikoista huomata, että kun minä vein pojat sunnuntaina rantaan, en kelvannutkaan heille kaveriksi. Oli kuulemma hauskempaa kun isi oli heidän kanssaan. Toisaalta olin asiasta vihainen, toisaalta nautin siitä, että oppivat vaatimaan isän mukaan harrastuksiin ja menoihinsa. Tähän asti kun se olen aina ollut minä.

Ehkä lapsetkin olivat jo huomanneet äidin huonotuulisuuden, vaikkei äiti sitä itse vielä oikein ollut itselleen myöntänytkään. He olivat nimittäin tänään siivonneet omat huoneensa ja se on jo ihme!! Mutta olen heistä hyvin ylpeä, sillä olin päättänyt että työmäärääni kotona on vähennettävä ja jotain murkkujenkin on opittava tekemään. Hienoa!!

Ellen taas enää tällä viikolla ehdi kirjoitella, niin toivottelen kaikille oikein mukavaa juhannusta!