Olen kyllä uskomaton tämän koneen kanssa. Taas oli jo pari kappaletta tehtynä, kun painoin vahingossa jotai nappia ja koko teksti häippäsi johonkin hubbleavaruuteen.

Niin en siis itse pidä kesäaikaan siirtymistä mitenkään ihanana juttuna. Tämä eka päivä menee aivan liian nopeasti, kun aamulla huomaa, että päivästä on jo mennyt tunti enemmän kuin ajatteli. Eikä näin keväällä tuo illan ylimääräinen valoisa tunti ehdi niin kauan vaikuttaa, kun se jo auringon mukaankin tulisi valoisaksi. Mutta eipä ole minun vallassani tämäkään asia.

Eilen siis lopultakin sihteeriystäväni miehensä kanssa ehti vierailulle ja meillä oli kyllä tosi kiva päivä. Miehet tulivat hyvin toimeen keskenään, joten perhevierailut ilmeiseti jatkuvat myöhemminkin. Tarjosimme vierailemme vielä pakastimessa olleet sorsat uunipatana ja sienikastikkeen kanssa ja hyvin maistui. Metsästäjämies kun ei ollut vielä kotiin sorsaa koskaan vienytkään.... Päivän aikana katselimme valokuvia, juttelimme vähän kaikesta ja kävimme kävelemässä tämän meidän asuinalueemme ympäri ihailemassa naapurien hienoja taloja. Itsellä kun ei hermo eikä varat riittäisi talon rakentamiseen. Enkä edes ymmärrä miksi nyt pitäisi rakentaa iso talo kun muutaman vuoden päästä lapset muuttavat kuka minnekin ja me kaksi olisimme sitten siellä isossa talossa. Pienempäänkin mahtuu! Vai liekö tämä kateellisen panettelua??

Tänään lähdin heti puolelta päivin uimaan, kun taas on mennyt viikko ilman käyntiä vai lieneekö jo enemmänkin aikaa. Sitten hoidin pois eiliset valtavat tiskit ja pesin koneellisen pyykkiä ja nyt olen istunut tässä koneen vieressä toista tuntia. Kävin lukaisemassa viimeiset jutut kaikilta suosikkilistallani olevilta. Nyt odotan Strömsön alkua ja laitan saunan lämpiämään. Loppuillan istun sitten tiukasti tv:n vieressä. Huomenna aamulla aloitan päiväni mieheni kanssa lapsen psykiatrin luona tapaamisella ja sitten töihin. Lapselle tutkimusten alku oli kovin rankkaa. Hän oli niin kireä monta päivää käynnin jälkeen, että mietin jo itse onko koko hommassa mitään järkeä. Mutta ehkä tämä rumba nyt kannattaa käydä loppuun ja katsoa tarvitseeko lapsi todella apua vai johtuvatko hänen tilanteensa vain äkkinäisestä luonteesta. 

Muuten viikko vierähtänee normaalissa järjestyksessä, koulun ja töiden kanssa. Viikonloppuna kummipoikani tulee tänne pelaamaan jääkiekkoa, joten kummitäti siirtyy kentän laidalle katselemaan. Hetken olen kyllä luvannut pitää huolta siskosta, ettei hän joudu koko päivää olemaan jäähallissa. Vain viisi aamua ja sitten on viikonloppu!

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa täällä piipahtaville!