Meinaan että poikien huone on lopultakin siivottu ja uudelleen järjestetty. Mutta koko viikko ja vielä eilinen päiväkin siihen meni. Palkitsin sitten itseni tästä suuresta urakasta muutamalla lasillisella hyvää punaviiniä. Huone on tällä hetkellä hieno! Vielä uudet verhot ja yövalaisimet niin loppusilauskin on ok. Pojat ovat jo valinneet verhokankaaksi Paola Suhosen Vallilalle suunnitteleman Loverevolver -kankaan, jota pitää ensi viikolla lähteä Kodin Anttilasta ostamaan.

Mieskin on sitten tänään tulossa kotiinpäin. On tosin jo puolesta viikosta asti ollut Siuntion suunnalla, mutta ei vielä ole näyttänyt naamaansa täällä kotiovella. Kyllä mä jo häntä odotankin. Kaupassa käynti ilman omaa autoa on tämän kokoisella perheellä täyttä tuskaa. Ja kyllä näitä arkipäivän koulumurheita saisi olla toinenkin joka päivä jakamassa.

Olen nimittäin taas kerran yhden poikamme kanssa siinä tilanteessa, että milloin viestiä tulee luokanopettajalta, kuraattorilta tai rehtorilta. Ihanaa tällä hetkellä on se, että koulu menee hyvin kaikilta muilta osin, paitsi kuvaamataito. Sen opettajan kanssa on vaikeuksia sekä pojalla että minulla. Koko viime vuoden yritin saada hänet neuvottelemaan kanssani, tuloksetta. Nyt hän sitten halusi koolle oppilashuoltotyöryhmän, jossa multa meni täysin hermot. En voinut ymmärtää miksi yhden aineen vaikeuksien kanssa kokoonnutaan isolla porukalla. Halusin vielä tapaamisen ko. opettajan ja poikani kanssa, joka oli täysi fiasko. Opettaja ei suostunut keskustelemaan mistään. Minä esitin asioita kuraattorin kanssa ja opettaja ja poika olivat hiljaa ja "mulkoilivat" toisiaan. Ja hei, poika on viidesluokkalainen! Saimme mielestäni sovittua, että hän piirtää sen mitää kykenee ja tärkeintä on ettei vie tyhjää paperia. Perjantaina minulle kuitenkin soitti rehtori, että tunti oli mennyt huonosti, kun poika ei värittänyt työtään. Opettajalle oli juuri edellisellä viikolla kelvannut, että kunhan nyt päästään alkuun tässä hommassa niin pelkka piirtäminen riittää. (Meillä ei kukaan perheessä ole taiteilija.) Lisäksi hän lupasi ottaa yhteyttä suoraan minuun, mikäli ongelmia tulee. Tästä hän kyllä oli tuohtunut, kun hänen mielestään viestien kuuluu kulkea luokanopettajan kautta. Niihin vain tahtoo tulla sellaistakin viestiä silloin, joka ei olekaan tämän opettajan sanomaa ja silloin soppa on valmis. Ja opettajan mielestä poika kirosi, kun hän sanoi "Voi saa!" Poika kieltää kironneensa ja olen samaa mieltä, tuohan on opettajan mielikuvitusta. Poika on voinut tarkoittaa vaikka saappaanheittoa. Ymmärrän hyvin lapseni tuohtumuksen kiroiluväitteestä.

Mutta toivottavasti tilanne taas rauhoittuu ja pääsemme normaaliin rytmiin. Joka onneksi on ollut meidän perheessä aika hyvä nyt kohta kaksi ja puoli vuotta. Sitä edelliset kaksi ja puoli olikin sellaista haipakkaa, etten välitä kokea koskaan enää. Olen kironnut alimpaan suohon monet opettajat ja kaikki ns. "ammattilaiset", jotka tekevät ratkaisuja lapsistamme heitä edes näkemättä ja kuulematta kuulopuheiden perusteella. Tämä ei suinkaan tarkoita kaikkia opettajia ja muita ammattihenkilöitä. Sillä näihin vuosiin mahtuu monta ihanaa ja meitä hyvin auttanutta ja tukenutta ihmistä. Ihanimpia olivat erityisluokan opettajat, jotka mielestäni päästivät lapseni liian aikaisin takaisin isoon ryhmään todeten hänen selviävän mistä vain. Tähän uskoen olen puolitoista vuotta mennyt päivä kerrallaan eteenpäin, milloin paremmalla ja milloin huonommalla menestyksellä. Tänään vain tuntui siltä, että tämä on pakko saada esille, josko teitä kanssani saman kokeneita on tässä maassa enemmänkin linjoilla.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa! Eteenpäin mennään joka päivä, jos kaadutaan niin kaadutaankin eteenpäin, sanoi isäni aikoinaan ja tähän uskoen vaellan.