kirjoittelen, että olisi edes jotain tekemistä. Onneksi maanantaina tulevat jo työkaveritkin, niin eiköhän sitä puuhaakin sitten tule enemmän.

Jotenkin järjettömän ihanat kesäkelit alkoivat sitten, kun mun pitää istua täällä sisällä. No, töiden jälkeen olen kyllä sitkeästi istuskellut ulkona heti kun vain olen kerinnyt. Tosin tällä viikolla meni pari iltaa, kun siivoilin nurkkia vieraskuntoon ja tänään on tehtävä vielä vähän. Nuorempien lasten synttärit ovat maanantaina ja vieraita alkaa tulla jo huomenna. Miehen sisko porukkansa kanssa huomenna, toisen lapsen kummit sunnuntaina samoinkuin äiti ja isovanhempani ja maanantaina sitten toisen pojan kummit. Eipä tarvitse miettiä mitä viikonloppuna tehdään. Keitetään kahvia ja nautitaan toivottavasti lämpimästä ilmasta takapihalla. Voi kun vielä ehtisi käydä ostamassa puutarhatuoleihin istuinpehmusteet. Olen kaivannut sellaisia jo pitkään, mutta en ole löytänyt  mieleisiäni. Nyt vois saada halvalla!

Mies ja toinen näistä nuoremmista olivat reissussa kahdestaan alkuviikon. Kävivät miehen kaverilla tekemässä kellarin edustan laatoituksen ja sitten olivat pari päivää niittämässä kaisloja sorsastusrannaltaan. Nyt tämä mukana ollut poikakin pääsee syksyllä metsälle, kun onnistui saamaan metsästyskortin heti eka yrittämällä. Asiasta on oltu hyvin ylpeitä, kuten tietysti kuuluukin. Eilen se lapsi oli sitten aivan poikki ja paikat hellinä, kun tulivat kotiin. Huomasi hyvin jälleen kerran, että on kiva olla reissussa, mutta kivampi on tulla kotiin. Taidamme olla aikamoisia kotihiiriä koko poppoo.

Ensimmäistä kertaa sain tänään tiedon, että kilpirauhasarvoni olivat pysyneet samalla tasolla kuin kolme kuukautta sitten. Tähän asti on aina ollut heilahtelua johonkin suuntaan, mutta nyt olokin on pysynyt hyvänä. Seuraava verikoe on vasta puolen vuoden kuluttua, ellei mitään yllättävää olon huononemista tapahdu. Ehkä tuolla masennuslääkitykselläkin on osansa, koska sen määrää on vähennetty, niin nyt tuntuu siltä, että olo on kaikin puolin ok. Mutta kyllä tämä 75 mg on mulle vielä ihan ehdoton. Enkä halua, että elämä ahdistaa....on tainnut tulla mainittua jo muutamaan kertaan, mutta kun se on mulle niin tärkeää. Ja toisaalta yritän lohdutella itseäni, ettei niiden syöminen ole niin vaarallista. Vaikka ihan hirmuisesti olisin halunnut ne lopettaa.

Tänään täytyisi mennä ostamaan pojille synttärilahjoja. Toinen toivoo harjoituskeihästä. Isä on tehnyt hänelle puukeihään, jota mökillä on heitelty, mutta nyt on tarkoituksena ostaa oikea. Jospa siitä aukeaisi uusi harrastus. Toinen on sitten tällaista "nörtimpää" ainesta ja toivoi PSP-peliinsä uutta ja isompaa muistikorttia. Ehkä se on hänelle tarpeen. Muina lahjoina hän on pyytänyt dvd-elokuvia. Kun taas toinen on pyytänyt myöskin pitkää mittanauhaa ja tietokonepeliä. Aika erilaiset veijarit kaksosiksi.

Esikoinen on tänään hakenut isän kanssa koulukirjoja. Oli saanut ilmoituksen, että kirjat ovat valmiina tilauksen mukaisesti. Tosin ei siellä tainnut olla kuin englantia ja ruotsia, muut taidetaan tilata vasta yhteistilauksena koulussa suoraan Englannista ja osa tiedoista annetaan vasta kun koulu alkaa. Toivottavasti edes jonkun voisi ostaa myös käytettynä, että tulisi vähän edullisemmaksi, vaikka kyllä niiden alleviivattujen ja merkattujen kirjojen käyttö on tosi kurjaa. Ehkä kaikki tulee ostettua uusina. Kovasti poika jo odottaa koulun alkua, joka minusta tuntuu aivan mahtavalta, kun itse aina nautin koulun aloituksesta. Toista kaksosista jännittää kovasti kun hän menee yläkouluun, toinen käy vielä alakoulua luokalle jättämisen vuoksi. Jos joskus toivoin, että yhteinen koulutie kaksosilla olisi äidille helpotus, ainakin meillä on toiminut loistavasti tämä ratkaisu, että pojat ovat jopa eri vuosiluokilla eri luokkien sijasta. Se alkuaikojen kilpailu oli hermoja raastavaa koko perheelle. Nyt jokainen etenee omalla tahdillaan. Eihän tällä toisellakaan ollut mitään oppimisvaikeuksia, sopeutumis- ja kasvamisvaikeuksia sitäkin enemmän. Mutta toivottavasti ne ovat jo ohi mennyttä elämää ja murrosikä tulisi tyynenä ja turvallisena. Taitaa olla turha toivo???

Sain tuossa ruokatunnilla juuri päätökseen Desmond Bagleyn kirjan Surmanajo. Mahtava jännitysromaani. Se oli toinen meidän hyllyssä oleva Bagley. Toisen luin jo aiemmin kesällä. Bagley on selvästi nauttinut afrikan kuvaamisesta. Molemmat kirjat kertoivat afrikan maista.  Mulla siis täytyy olla aina kirja mukana, ruokatunnillakin. Se on hyvä keino hetkeksi täysin irrottautua työn touhusta. Menen minne tahansa, mulla kulkee aina kirja kassissa, ei välttämättä käsityö. Joskus kyllä sekin.

Sain eilenkin hieman virkattua ja malli on ihan mukiinmenevä. Pingottaa täytyy aika kovasti kun liina valmistuu, mutta eiköhän se siitä. Mieheni sisko on myöskin kova tekemään käsitöitä ja odotankin huomista. Toivottavasti hänellä on käsityö mukana, kuten usein on ollut, niin voisimme yhdessä istua pihalla tekemässä käsitöitä.

Tässä kaikki rupattelu ja mielessä pyörivä taas tällä erää. Kiitos Zaidak, että kaipailit. Antoi puhtia taas tähän hommaan!

Hyvää viikonloppua!