Taas on saatu jo viikko puoleen väliin. Viime viikon lopun olinkin tosiaan kahdestaan esikoisen kanssa kotona, kun isä ja nuoremmat vierailivat sukulaisissa pohjois-pohjanmaalla. Aika hiljaisia iltoja meillä kahdestaan oli. Katseltiin telkkaa ja videoita ja lueskeltiin paljon. Käsityöt ovat jostain syystä "nököttäneet" pöydälle eivätkä yhtään huuda ottamaan käteen. Mutta sen olen jo oppinut, että välillä on hyvä huilata ja tehdä vain silloin kun huvittaa. Ehkä se, että töissäkin on ollut paljon kiireisempää tällä hetkellä kuin loppukesästä on saanut minut iltaisin laiskottelemaan. Koko päivä päätteen vieressä on haitannut myöskin näitä illan kirjoitushommia täällä kotona. Ei kerta kaikkiaan jaksa pyytää lapsilta konetta omaan käyttöön. Nyt tämä vapautui pakosta kun isä lähti kahden pojan kanssa ampumaradalle.

Eilen kävin uimassa ja kyllä oli ihanaa. Vesi oli vieläkin + 9 astetta, joten mistään kylmästä ei vielä voida puhua. Mutta se tunne uinnin jälkeen on niin taivaallinen. Porukkaa oli eilen mukavasti, joten ei haitannut yhtään, vaikka mulla ei ollutkaan omaa kaveria mukana. Nautin siitä, kun saan käydä saunassa ja uimassa ihan omassa rauhassa ja omien tuntemusteni mukaan.

Siskoni oli lastensa kanssa meillä kylässä viime viikolla, kun kävivät risteilemässä. Paluupäivänä jäivät vielä meille yöksi, ettei tarvinnut pimeässä ajella kotiin. Oli niin mukava istua yhdessä iltaa ja parantaa maailmaa. On jännä huomata, miten samanlaista meidän kaikkien elämä oikeastaan tässä iässä on. Käydään töissä, lapset käy koulua ja harrastaa ja parisuhde elää siinä sivussa. Sen hoidolle ei kyllä oikeastaan jää aikaa, mutta onneksi mekin olimme lähes kymmenen vuotta yhdessä ennen lapsia. On ehtinyt elää vain kahdestaan ihan riittävästi ja nyt on voimavaroja elää näin. Tosin hämmästyttävän moni meidänkin tuttavapiiristämme on näiden vuosien aikana eronnut, mutta on meitä "sitkeitäkin" vielä jäljellä. Omalta osaltani tosin olen sanonutkin, että kun on työssä nähnyt, miten repiviä erot ovat puolisoille ja lapsille, niin oma kynnys eroamiseen on varmasti tavallista korkeampi. Aina on vain tuntunut, että kyllä kaikesta yhdessä selvitään. Mutta sehän taitaa olla sitä rakkautta. Senkin olen todennut, ettei ihmisellä voi olla aina vain sitä onnen huumaa, arki tulee väistämättä.

Nyt arkea jatkamaan!